Tänään oli ensimmäinen vapaa pitkään aikaan, käytiin kaverin kanssa Ikeassa ostamassa mulle sänky. Pohdin ensin että joudun tuhlaamaan rahojani kuljetus- ja kantopalveluun, mutta sänky oli onneksi aika monessa palassa ja patja rullalla, joten päätettiin että kyllä me nyt yksi sänky saadaan meidän autoon sullottua. Varmistustekstari vielä Epulle siitä että mahtuuhan autoon kaksimetrinen paketti, ja eikun sullomaan kamoja sinne. No kivasti oli auton takakontissa vielä Alinan rattaat ja herran lätkäkassi, mutta kuin ihmeen kaupalla saatiin kaikki mahtumaan. Tosin en nähnyt takaikunnoista ulos, mutta ei ole niin justiinsa :)
Onnistuttiin jopa puoliksi kokoamaan se sänky, mutta aika loppui kesken kun piti lähteä hakemaan Alinaa tarhasta. Ajattelin huomenna mennä kokoamaan sängyn loppuun ja tulla sitten pakkaamaan kotiin loput tavarat, nimittäin lauantaina olisi sitten muuton aika. Jännittää, ja hiukan jopa pelottaa, mutta päällimäinen tunne on kyllä innostunut odotus. En ole ikinä asunut "yksin" ja nyt alkaa olemaan korkea aika.
Kuvat we heart it


4 kommenttia:
Halaus täältä ja kovasti voimia! Uskon ja toivon, että aika ja pieni etäisyys asioihin auttaa selkeyttämään tilannetta. Ja varmasti se myös tavallaan helpottaa, kun olet/olette saaneet päätöksen tehtyä. Voimia tähän tilanteeseen ja koita kestää tämän pimeän ja harmaan syksynkin kanssa!
(Tuo biisi on muuten hyvä!)
Katja
Kiitos Katja, oot niin oikeessa, etäisyys auttaa selvittämään päätä :)
Ompas tää kiva blogi :)
http://coloryourstylee.blogspot.com/
Kiitos :)
Lähetä kommentti