Mut mä teen mitä vaan sun takii

Vaikka muu maailma tuntuisi harmaalta ja sateiselta osaa Alina aina piristää päivän. Neitonen on nimittäin nykyään ihan hyperaktiivinen aamusta iltaan, ja touhutessa ei tule ikinä tylsää. Tosin välillä olisi kiva jos neidissä olisi on/off- nappi, kuten silloin kun hän ehti piirtää olohuoneen, makuhuoneen ja oman huoneensa seinään, sillä aikaa kun minä laitoin ruokaa.

 Automatkoilla Alina ei kysele "ollaanko jo perillä" vaan tuhat kertaa "äiti kato tota koiraa, tykkäätkö sä koirista, ihana pieni koira" ja "missä nyt ollaan". Viime perjantainakin oltiin ehkä kymmenen kertaa Liljendaalissa, kun nuo kyselyt olinpaikasta tulevat siis noin kahden minuutin välein. Onneksi auto on toisaalta sellainen paikka missä Alina nukkuu myös mielellään, ettei koko kolmituntista ajomatkaa Lappeenrantaan neiti jaksanut hölöttää.

Nukkumaan meneminenkin on välillä yksi iso show, Alina raahaa joskus patjan, peiton ja tyynyn pois sängystä ja tekee pesän johonkin nurkkaan, tai kaivautuu patjan alle nukkumaan, tai kasaa sänkynsä täyteen leluja ennen kuin nukahtaa niitten keskelle. Silti (tai juuri noista syistä) se on maailman ihanin olento, josta kasvaa joka päivä hiukan fiksumpi ja isompi tyttö, joka valaisee mun maailman.